sunnuntai 3. syyskuuta 2017

Idyllinen Ladner

"Ladner. A small town in Delta, BC. One of the last gang-free havens of white people and nice forested areas 
that aren't filled with dead rape victims (like the forests of Surrey) in Greater Vancouver.

- Urban Dictionary -



Vietettyämme viikon Vancouverin keskustassa, suuntasimme lähikaupunkiin Ladneriin kahden viikon talovahtipestämme kohti. Ladner on noin 20 000 asukkaan pitäjä, joka sijaitsee Fraser-joen varrella Deltassa, noin puolen tunnin ajomatkan päässä Vancouverin keskustasta. Ladnerin keskustasta löytyy kaikki tarpeellinen kauppojen, ravintoloiden, kahviloiden, sekatavarakauppojen, huoltamoiden yms. muodossa. Majailimme idyllisellä omakotitaloalueella, yksi todella kiltti ja hyvin koulutettu koira sekä kaksi kissaa hoidettavanamme. Tapasimme naapureita ja juttelimme kaupassa ihmisille. Alueesta jäi ystävällinen ja rento fiilis, mutta mitä muuta Kanadalta voi odottaa? Ladner löytyy tosiaan Urban Dictionarysta.

Vancouverin alueella ruokatuotteiden valikoima on miellyttävän laaja ja kasvisruokavaihtoehtoja on mukava määrä. Valikoima on kuin Suomessa, mutta hieman vielä monipuolisempi. Jos Portugalista käteen jäi halu hankkia höyrykeitin, niin Kanadasta ainakin maapähkinävoi jää tapoihin. Iloinen yllätys on ollut myös jogurttijäätelövalikoima.

Portugalin vauhdikkaan liikenteen ja Land Roverilla ajamisen jälkeen Ladnerin ja pikkuruisen Fiat 500:n rattiin ja Kanadan liikenteeseen meneminen oli mieluisan kontrastista. Emme kumpikaan ole autoiluihmisiä, mutta matkaaminen on ainakin tähän mennessä laittanut meidät koetukselle tämän asian kanssa. Itsevarmuus kasvaa kokemuksen myötä tässäkin asiassa.

Neljän kuukauden, lähes päivittäisen fyysisen eläintenhoitotyön jälkeen koimme yleiskuntomme kohonneen melkoisesti. Huomasimme tämän vaikutuksen jo matkatavaroiden roudaamisessa ja pitkien lentojen kestämisessä. Koiran lenkkeilyttäminen Ladnerissa tuntui myös mukavalta liikunnalta ja oli hyvää jatkoa oman yleiskunnon ylläpidossa.

Kanada on stereotyyppisesti ystävällinen valtio, ja se stereotypia pitää mielestämme paikkansa. Ihmiset tulevat herkemmin juttelemaan ja smalltalk on luontevaa jopa suomalaiselle tuppisuulle. Ollessamme talovahtina, talon omistajien ystävät kutsuivat meidät luokseen syömään ja esittelivät meille lähiseudun nähtävyyksiä. He myös ottivat yhteyttä omiin ystäviinsä, ja kyselivät löytyisikö meille jostain seuraava majapaikka talovahtipestimme päätyttyä. Ihmisten yleinen asenne asenne tuntuu olevan Kanadassa sellainen, että mitä jos ei otettaisi kaikkia asioita niin vakavasti ja oltaisi mukavia toisillemme, eh?

Matkailusta...

Vaihtelu todellakin virkistää, ja on myös hauska huomata miten itse on kykeneväinen sopeutumaan hyvinkin erilaisiin ympäristöihin, mutta lomamatkailua tämä ei ole ollut, vaan arkea, jossa on rankat ja laiskat hetkensä sekä rahahuolensa, sairastelunsa ja parisuhdekiemuransa. Matkailu avartaa, mutta se on myös työtä ja sellaisena siihen kannattaa pääasiallisesti suhtautua. Sillon välttyy ahdistumasta, jos välillä ei olekaan niin kivaa kuin Mallorcan kännilomalla. Tämä matkailu on ollut välillä raakaa duunia itsensä kanssa, niin henkisesti uusien ihmisten tapaamisen, uusien housistting-paikkojen talon tapojen sisäistämisen, oman sisäisen kehityksen, uusien ongelmallisten matkailutilanteiden (autoilu, jetlag, uudella alueella suunnistaminen) merkeissä, mutta myös fyysisesti kävelyn, matkalaukkujen roudaamisen ja housesitting-työn vuoksi. Silti se on kivaa työtä. Verrattavissa vaikkapa siihen kun on saanut uuden duunipaikan, jonka duunista tykkää. Tosin sillä merkittävällä erotuksella, että palkkaa ei heru vaan rahaa pelkästään kuluu.

Vancouverissa ja Amerikan mantereella hengaillessa tuli fiilis, että ehkä Eurooppa on aika pitkälti koettu. Portugalia ennen olemme matkanneet paljon ja lähes ainoastaan Euroopassa. Toiselle mantereelle astuminen on jotain uutta, vaikka siinä on paljon tuttua. Tulevat matkat suuntautuvatkin mitä todennäköisimmin Amerikan mantereelle.


Trustedhousesitter-hommissa uuteen kotiin asettuessa huomaa, että kodinkoneet kuten liedet tai imurit sekä talon tavat esimerksi kierrätyksen suhteen ovat usein hieman erilaiset. Huomaa esimerkiksi pähkäilevänsä miten hella oikeen toimii, miksi pellettitakka haisee savulle, miksi poreallas epäilyttävän vahvalle kloorille tai miksi roskakuski jätti roskaämpäreiden kannet maahan. Tällaisten asioiden kanssa ei tule yleensä ongelmia, mutta pienistä käytännön asioista syntyy summa, jossa usein huomaa tuntevansa itsensä vähän uusavuttomaksi.  

Kohteena Vancouver

"Canada is the essence of not being. Not English, not American, it is the mathematic of not being." 
- Mike Myers -




Hatkat suomesta

Kaverin vinkkauksen johdosta, pääsimme mukaan Pokka.clubin juttusarjaan ihmisistä, jotka ovat myyneet omaisuutensa ja lähteneet maailmalle. Voit lukea artikkelin täältä.

Vancouver

Neljä kuukautta Portugalissa kului loppujen lopuksi melko nopeasti, ja huhtikuun 2017 lopulla oli aika hyvästellä eriskummallinen eläintarha. Eurooppaa jo aikaisemmin elämässämme enemmän kolunneina päätimme, että oli aika hypätä kokonaan toiselle mantereelle, joten päätimme suunnata Kanadan Vancouveriin. Olimme saaneet parin viikon Trustedhousesitter-pestin yhden koiran ja kahden kissan taloudesta, jonka lisäksi päätimme turisteilla sitä ennen viikon Vancouverin keskustassa. Vielä tässä vaiheessa emme olleet löytäneet jatkopaikkaa, vaikka muita paikkoja oli viestein kalastaltu. Vancouveriin saapuessa meillä ei ollut mitään suunnitelmaa kuin seuraaville kolmelle viikolle, emmekä olleet edes tarkistaneet lentolippujen hintoja mahdollisen Suomeen paluun kannalta. Tällainen suunnittelemattomuus ei ole meille tavanomaista, mutta päätimme, että nyt mennään virran mukana.

Pohjoisamerikkalainen kaupunkimaisema tuntui hyvältä jatkumolta Portugalin maaseutuelämälle. Isot pilvenpiirtäjät, lumiset vuorenhuiput kaukaisuudessa, lähikaupunkialueiden nukkekotimaiset omakotitalot, suurikokoiset autot, värikäs etninen katukuva, viileämpi sää ja monipuolinen palvelu- ja tuotetarjonta ovat asioita jotka poikkeavat isosti siitä mihin ehdimme Portugalissa tottua. Vancouverissa ensikertalaisena, Johanneksella kesti silmän tottua autojen, liikennekylttien ja omakotitalojen malleihin, joista tuli mieleen videopelit. Niistä huomaa ensimmäisenä, että on uudella mantereella. Erityisen miellyttäväksi koimme ihmisten tavan olla, puhua ja elehtiä. Jäykkyys ja formaalius puuttuu kokonaan, oli kyseessä sitten kaupassa asiointi, television uutislähetys tai uusiin ihmisiin tutustuminen. Fiilis on rento, mutta asiallinen. Tavoilla ja asenteilla on kuitenkin kuulemma myös alueellisia eroja Itä- ja Länsi-Kanadan välillä.

Kanada on monikulttuurinen valtio, mutta maahan ovat vaikuttaneet erityisesti englantilainen, ranskalainen ja amerikkalainen kulttuuri, joka näkyy ensimmäisenä mielestämme nukkekotimaisissa omakotitalomiljöissä sekä amerikkamallisissa autoissa. Kanadassa on 42 vähintään sadantuhannen hengen kansanryhmää. Vancouver on selkeästi värikäs, avoin ja monikulttuurinen paikka, jossa kanadalaisuuteen kuuluu erityisesti Aasialaisuus. Kun tapasimme ihmisiä, heistä kaikki tai ainakin heidän vanhempansa tai isovanhempansa olivat lähtöisin jostain muualta. Eurooppalaiseen perimästä britit, irlantilaiset, skotit, ranskalaiset, saksalaiset, unkarilaiset, italialaiset, krotatialaiset, ukrainalaiset, kreikkalaiset ja suomalaiset ovat sellaisia joihin liittyviä asioita tuli vastaan usein. Tämä värikkyys ja erilaisuus muodostaa kokonaisuuden, jossa kaikki ovat sulassa sovussa, toisiltaan perinteiden ja kulttuurien parhaimmat palat hyödyntäen.


Matkaamisessa ja erityisesti monikulttuurisessa Vancouverissa ollessa olemme huomanneet, että omalle suomalaisuudelle tulee enemmän merkitystä. Jokaisella ihmisellä on on oma erilainen historiansa ja kaikki ovat mielenkiintoisia. Tapasimme esimerksi Lontoosta Vancouveriin muuttaneen miehen, iäkkään naisen joka oli alunperin Saksalainen, sekä Kanadassa syntyneen miehen, jonka sukunimi on Taipalus, sillä hänen isoisovanhempansa olivat suomalaisia. Tällaisessa ympäristössä omille juurille tulee enemmän kontrastia muihin ja näin ollen enemmän merkitystä. Olemme myös huomanneet, että meidän suomalaisuutemme koetaan kiinnostavaksi, ja Kanadassa myös lähtökohtaisesti tiedetään Suomesta yllättävän paljon.

tiistai 28. maaliskuuta 2017

Portugalin maaseutu- ja kaupunkimaisemia

"I tell you, it is easier to build a grand opera or a city center than to build a personal house."
- Alvar Aalto -





Elämää maaseudulla

Ensimmäisellä viikolla isäntäpari vei meidät lähikyliin, näytti autoreitit ja kertoi mistä löytyi mitäkin; Cojasta löytyy peruspalvelut ja pari pientä kauppaa, mutta isommat ruokaostokset teimme aina supermarketeissa kuten Lidlissä, tai paikallisissa supermarketketjuissa kuten Continentessä, Intermarchessa tai Miniprecossa. Supermarketit ovat auki koko päivän, mutta pienemmät liikkeet pitävät päivittäin parin tunnin siestan n. klo 12-14 välisenä aikana. Supermarketteja löytyy läheisistä pikkukaupungeista, jotka sijaitsevat noin puolen tunnin ajomatkan päässä Tabuassa, Arganilissa tai Oliveira do Hospitalissa. Oliveira do Hospitalin lähellä oleva italialainen ravintola L'artista sekä erityisesti Tabuan lähellä sijaitseva George and Dragon olivat isäntäparin ravintolaehdotukset, ja molemmat ovat kelpo paikkoja hyvälle illalliselle.

Kaupassa käymme noin kerran viikossa. Ruoat on käytännöllisintä ostaa viikoksi kerrallaan, joten kaupunkielämän lähikauppailot oli karistettava tavoista. Kauppaan pääsimme isäntäparin tarjoamalla isolla Land Roverilla, jossa ratti on brittiläiseen tapaan oikealla puolella. Ajaminen pienten kylien ahtailla kaduilla tai maaseudun maastoisilla metsäteillä on seikkailuelämys sekin, ja aluksi melko stressaavaa, mutta Johannes tottui autoiluun yllättävän nopeasti, eikä alun arkailun jälkeen enää vierastanut sitä lainkaan. Lisämausteensa autoiluun tuo vielä portugalilaisten kiivas ajotapa, joka tuo sääntösuomalaiselle helposti sydämentykytyksiä. Tästä syystä Mirella ei ole uskaltautunut rattiin vielä ollenkaan.

Tammi – helmikuun aikana Portugalissa on ollut aurinkoa, sumua ja vesisateita. Vain 4000km välimatkaa Suomesta tänne, mutta se riittää sulattamaan lumen ja pakkasen. Sää ei ole aina ollut aurinkoa, vaan rankkoja vesisateitakin olemme saaneet, mutta koko täällä olon ajan on kylmimmillään tuntunut Suomen viileältä kesäyöltä. Nurmikko, lehdet puissa ja lämmin tuuli ovat olleet seurana alusta asti. Liian kuumat helteet eivät ole vielä tähän vuoden aikaan olleet vaivana. Lämpiminä päivinä mikään ei voita parvekkeella istumista kevyen fyysisen työn jälkeen. Iltaisin maisemat ja kesäillan tuoksu palauttaa mieleen ulkomaan lomat ja lapsuuden maalaiskesät.

Vapaa-aika

Koska töitä on vain pari-kolme tuntia päivässä, eikä tältä alueelta kirjaimellisesti ole helppo päästä pois, on pitänyt totutella aivan erilaiseen elämänrytmiin kuin kotona Suomessa. Hyppääminen hektisestä Helsingin elämästä yhtäkkiä rauhalliseen maalaiselämään Portugalin pikkukylässä on ollut omanlaisensa henkinen prosessi. Vaikka tiedossa oli, etteivät kiire ja suorittaminen olleet meitä varten, olimme kuitenkin ehtineet omaksua ne kyseenalaistamattomaksi osaksi elämäämme. Päivien, viikkojen ja kuukausien kuluessa maaseudun verkkaisa tahti sai meistä kuitenkin lopulta yliotteen ja tuntui että kaikki alkoi hidastua toden teolla. (Huomasimme tämän myös blogivideon Osa 6:sta editoidessamme, kun ihmettelimme että miten kaikki kuvamateriaali on jotenkin niin kummallisen ”löysää”)

Ennen lähtöä meillä molemmilla oli haaveita matkan tuomista muutoksista. Oli syntynyt mielikuva meistä reissussa, jossa heräämme joka aamu meditoimaan, käymme monta kertaa viikossa lenkkeilemässä upeassa maastossa, opettelemme terveellisiä ruokareseptejä jne yms. Näin ei ole käynyt. Olemme lähes aivan samanlaisia ihmisiä täällä kuin Suomessakin ollessamme. Heräämme aamukahville aivan samaan tapaan kuin Suomessa ja lähdemme töihin kun sen aika on. Tuijotamme telkkaria ja roikumme netissä. Meillä on mielikuvia itsestämme tulevaisuudessa, mutta todellisuus läsnäolevassa hetkessä on eri asia.

Olemme sitten Suomessa tai Portugalissa tai missä tahansa, arkeemme näyttäisi kuuluvan hyvät tv-sarjat. Olemme kotihiiriä, eikä edes Portugalin aurinko ja huikeat maisemat saa meitä pois lainakotisohvaltakaan kovin pitkäksi aikaa. Parastahan on, että tästä tavasta ei tarvitse luopua, vaikka matkustaakin. Netflix toimii kivasti täälläkin ja olemme katsoneet mm. 4 kautta Arrowta, 2 kautta Marco Poloa,  1 kauden The Returnedia, 1 kauden Iron Fistia, 4 kautta American Horror Storya ja tällä hetkellä kulutamme iltamme The Big Bang Theoryn parissa.

Ensimmäiset kaipuut tuttuun ja turvalliseen suomeen

Reilun kuukauden jälkeen sisäinen seikkailija, joka aikoi seikkailla koko elämänsä maasta toiseen oli nyt saanut asettumisen ja pysyvyyden haaveita. Suomesta oli alkanut kaivata muun muassa saunaa tai sitä, että kassahenkilö puhuu suomea. Oli ikävä myös ystävien seuraa, sekä sitä että olisi oma koti, eikä olisi toisten ihmisten vieraanvaraisuuden armoilla. Ei tuntunut enään niin hankalalta ajatukselta, että palaisi Suomeen asumaan. Joka tapauksessa palaisimme erilaiseen arkeen ja todennäköisesti eri paikkakunnnalle kuin Helsinkiin. Emme suinkaan olleet halukkaita vielä palaamaan, mutta oli virkistävää löytää itsensä haaveilemasta pysyvyydestä ja omasta kotimaasta.

Saimme isäntäparilta lahjaksi kylpylälahjakortin paikalliseen uuteen hotellikylpylään Aqua Villageen, koska he tiesivät, että siellä on sauna. Oletimme, että siellä on turkkilainen sauna, mutta siellä olikin täysin suomalainen sauna. Jopa kiuas ja kiulu olivat suomalaista laatutyötä. Tämä oli kiva kokemus suomi-ajatuksien keskellä.

Coimbra

Parin kuukauden maalaiselon jälkeen aloimme kaipaamaan kaupunkia, ostoskeskuksia ja ihmismassoja. Olimme alittaneet tähän astisen budjettimme kulut, joten päätimme lähteä isoimpaan lähimpään kaupunkiin Coimbraan, joka oli reilun kuudenkymmenen kilometrin päässä. Se kuulostaa lyhyeltä matkalta suomalaiselle joka on tottunut Suomen suoraan ja tasaiseen maastoon, mutta täällä automatkaan kannattaa varata aikaa enemmän teiden mutkaisuuden ja mäkisyyden vuoksi. Perille pääseminen kesti reilun tunnin verran.

Olimme varanneet Booking.comin kautta yhdeksi yöksi hostellin kaupungin laidalta, jotta välttyisimme keskustassa ajamiselta. Sen suurempia suunnitelmia nähtävyyksien bongailusta tai baareissa hillumisesta meillä ei ollut. Molemmat meistä on aika rauhallisia ja vähään tyytyväisiä, ja tärkeintä olikin vain saada fiilistellä kaupunkitunnelmaa maalaismaisemien sijaan. Coimbra on lähes 100 000 asukkaan vilkas yliopistokaupunki, joten ihasteltavaa riitti ihan vaan kaupungin läpi kävellen. Ostoskeskukset Forum ja Alma, tuore kahvi, ihmispaljous, kaupunkiarkkitehtuuri, isot rakennukset, bussit, suihkulähteet, isot puistot, koulut, opiskelijaporukat, eriväriset ihmiset, torit, graffitit, sekä loputon määrä kauppoja kahviloita, ravintoloita ja erikoisliikkeitä olivat meille juuri oikea piristysruiske.


Maaseudun rauha on tehnyt meille todella, todella hyvää, mutta viimeistään Coimbran matkan jälkeen meille varmistui että kapunki on meille kotoisampi paikka asua. Seuraava matkakohteemme tuleekin olemaan kaupungissa, mutta tulevat viikot otamme vielä kaiken irti maaseutuelämästä. 

perjantai 17. maaliskuuta 2017

Lainakodin arkea Portugalissa

    Love begins at home, and it is not how much we do... but how much love we put in that action.”
    - Mother Teresa -



Ensimmäinen päivä

Neljän Portossa vietetyn yön jälkeen matkustimme Coimbraan junalla. Coimbrassa meitä odotti ystävällinen isäntäpariskunta, joiden kanssa tulimme heti hyvin toimeen ja yhteistä keskusteltavaa riitti. Coimbrasta automatka pieneen Cojan kylään kesti reilun tunnin, josta oli vielä noin vartin matka määränpäähämme. Maastoauton puskiessa jatkuvaa ylämäkeä, soraista metsätietä pitkin kävi selväksi, että seuraavat neljä kuukautta olisimme kaukana kaupungista luonnon helmassa. Perillä meidät vastaanotti pari koiraa ja etäältä, jostain aidatun alueen takaa, kuului eksoottisten lintujen laulu.

Astuessamme ensi kertaa tulevaan kämppäämme oli selvää, että asunto olisi taatusti lämmin! Tämä oli suuri helpotus Porton kylmän hotellikokemuksen jälkeen. Myöhemmin, isäntäparin tarjotessa paikallisessa ravintolassa meille herkullisen illallisen, Porton hotellin kylmyys suli meistä lopullisesti pois. Pisteenä iin päälle mainittakoon, että lainakodistamme löytyi paras peitto, jolla olemme koskaan nukkuneet.

Ensimmäinen viikko

Ensimmäinen viikko sisälsi paljon uutta opittavaa. Teimme ahkeraan muistiinpanoja, seurasimme isäntämme perehdytystä ja opiskelimme tarpeellisen tiedon paikan eläimistä. Eläimiä osoittautui olevan paljon; koiria, kissoja, papukaijoja, undulaatteja, vuohia, joutsenia, kaloja, ankkoja, kanoja ja kukkoja.

Paikka sinänsä on jotain sellaista, mille on vaikea löytää sanaa. Yksityinen eläintarha? Eläinten turvakoti? Iso lemmikkieläintila? Jokainen eläin täällä on nimenomaan lemmikki, sillä paikka ei tuota minkäänlaista voittoa. Omistajilla vain sattuu olemaan suuri sydän, mitä tulee eläinten hyvinvointiin. Suuri osa eläimistä on pelastettu mm. konkurssiin menneiltä eläintiloilta. Kanat on ostettu torilta, koska isännällämme kävi sääliksi pienissä kopeissa olleita lintupoloja. Samasta syystä täällä on undulaateille iso oma häkki, koska isäntämme näki, miten ne oli eläinkaupassa sullottu liian pieneen tilaan. Myös useampi täällä oleva koira on löytökoira jonka isäntämme on hoitanut kuntoon, ja sama tarina on myös paikan kissoilla. Täällä elämistä pidetään hyvää huolta, ja on ideologisesti hienoa olla osana auttamassa eläinten hyvinvoinnissa.

Ensimmäinen kuukausi

Noin kuukauden jälkeen olimme kotiutuneet ja löytäneet arkirytmin. Maaseutuelämää eläintilalla, joka tuntui olevan jatkuvassa kasvuprosessissa. Myös paikallinen portugalilainen perhe oli työllistetty kehittämään, huoltamaan ja rakentemaan aluetta. Lisäksi isäntäpari rakennutti kolmatta taloa, joten rakennusmiehiä hyöri alueella päivittäin.

Joka aamu kierrämme eläintilan läpi ja hoidamme ruokinnan, vesien vaihdon ja siivoamisen meille opetetun rutiinin mukaisesti. Meille arki täällä on jonkinlainen lomailun ja työnteon välimuoto, johon meillä ei ollut valmista käyttäytymiskaavaa. Kierros kestää noin pari tuntia, enemmän, jos päätämme jäädä hengailemaan eläinten kanssa tai jos jokin paikka tarvitsee tarkempaa siivoamista tai huolenpitoa. Kierroksen tekeminen maastoisessa ympäristössä ämpäreitä kannellen on mukavaa kevyttä liikuntaa, joka saa kropan ja mielen liikkeelle. Aamun eläinten ruokkimiskierroksen jälkeen pysyimme lainakodissamme rauhallisuudesta, maisemista, harrastuksista ja Netflixistä nauttien.

Eläimistä voisi kirjoittaa loputtomasti; jok'ikisisestä riittäisi juttua erikseen. Eläimien kanssa päivittäin touhaaminen on paljastanut näistä erilaisia persoonia; osa on uteliaita, osa ujoja, osa rauhallisia, osa vilkkaita, osa puheliaita, osa arkoja jne. Linnuilta kesti aikansa tottua meihin ja meidän niihin, osalla pidempään ja rohkeimpien kanssa pääsi kontaktiin heti. Kaikki koirat olivat kavereita heti lukuunottamatta koirien alfaa Tediä, johon luottamuksen rakentaminen kesti muutaman päivän.

Lainakotiin kotiutuminen vie aikansa. Totuttelua vaatii se, että ilman isäntäparin autoa, sekä asuntoa kaikkine tavaroineen olisimme olleet hankalassa tilanteessa. Ennen lähtöä olimme käyneet videopuhelun isäntäparin kanssa ja varmistaneet mitä meiltä halutaan ja mitä siitä hyvästä saamme, mutta vaikka se on sovittu, ei mikään ole virallista. Sitä on aikuisiällä ensimmäistä kertaa tilanteessa, jossa oma arki on ikään kuin jonkun toisen vieraanvaraisuuden armoilla. Mikään ei ole omaa, eikä rahaa tule mistään. Kaikki perustuu siis luottamukseen, ja luottamiseen tottuminen tunnepuolella ei ole aina helppoa.

Hankintoja ei ole järkeä tehdä, koska matkalaukun ja kukkaron kapasiteetti on rajallinen. Joitakin halpoja käytännön arkea helpottavia asioita tuli kuitenkin hankittua, kuten kahden ja puolen euron tohvelit tai puolentoista euron vispilä, mutta ne jäävät asuntoon seuraaville. Lainakodissa eläminen ei tuntunut hotellilta, mutta koska kyseessä ei ole pysyvä koti, niin ei oikein sellaiseltakaan kämpältä, johon oli tottunut. Tavaroiden ja kalusteiden ollessa jonkun muun, niitä käsitteli huolellisemmin kuin omaa omaisuutta. Esimerkiksi pellettitakan käyttö osoittautui liian oudoksi uskaltaa käyttää ja uunin puhdistuksessa tuli oltua tavanomaista pikkutarkempi.

Kaksi kuukautta lainakodin arkea

Ensimmäiset pari viikkoa meni ylisuorittamiseksi ja ylianalysoinniksi, jonka jälkeen rauhotuimme. Parin kuukauden jälkeen huomasimme, vaipuneemme jopa liiaksi arkikoomaan ja huomaamatta laiskistuneemme hieman liian paljon. ”Kodittomuus”, toinen maa ja työ tarjosi juuri sen mitä olimme halunneet eli täyden arkirutiinin muutoksen, mutta sen ymmärtäminen vaati henkisesti aikaa ja tilaa, joka saattoi ajaa eräänlaiseen draamattomaan väsymiseen.

Alun aktiivisen työskentelyn jälkeen, meiltä meinasi päästä unohtumaan miten kauniissa paikassa ja miten hienojen eläimien keskellä aikamme vietimme. Päästimme itsemme vähällä ja sen sijaan, että olisimme nauttineet paikasta itsenäisen työn tekemisen kautta, hiihdimme työmme läpi turhan nopeasti, jonka jälkeen tuijottelimme seiniä, luontoa tai Netflixiä eristyksissä kaikista. Tälle laiskalle ajalle oli paikkansa ja se oli tarpeellista, mutta tämän henkisen laman johdosta emme pitäneet tarpeeksi yllä sosiaalisia suhteita isäntäpariin, josta taas aiheutui väärinymmärryksiä työskentelytavoissa ja epäselvyyksiä vastuunjaoissa, josta aiheutui välillemme lievä konflikti.

Tähän vaikutti myös kulttuuriset erot työtavoissa ja kommunikoinnissa. Olimmehan suomalaisia kasikytluvun lapsia, jotka tekivät työtä brittiläisen eläkeläispariskunnan kanssa Portugalin työkulttuurissa. Ei siis ihme, jos nyt pieniä väärinkäsityksiä tulee. Saimme hieman palautetta, että voisimme tehdä työmme tarkemmin. Kritiikki oli raskasta vastaanottaa, mutta sen avulla heräsimme tuosta lievästä arkihorroksesta ja ryhdistäydyimme tekemisissämme. Meillä on edelleen yllin kyllin vapaa-aikaa, mutta emme päästä itseämme enää aivan niin helpolla. Aloitimme tekemään myös perehdytysmateriaalia seuraaville tulijoille, joka taatusti tulisi tarpeeseen ja näin pääsimme hyödyntämään osaamistamme.


Työ, jota teemme täällä on loppujen lopuksi työtä itsellemme ja eläinten hyvinvoinnin edistämiseksi. Pomoa, palkkaa tai määrättyä vastuuta ei tässä konseptissa ole siihen tapaan kuin suomen palkkatöissä, joihin olimme oppineet. Toki palkkamme on asunto ja sen edut ja pomona on talon omistaja, mutta loppujen lopuksi me itse määrittelemme sen miten paljon paikalle annamme itsestämme. 

lauantai 4. maaliskuuta 2017

Matka on alkanut

Nothing burns like the cold”.
-George R.R. Martin-



Viimeisen yömme Suomessa vietimme Vantaalla ystävien luona, josta lähdimme 5.1.2017 aamuvarhain kohti Helsinki-Vantaan lentoasemaa.

Olemme tottuneet käyttämään Momondoa lentojen etsimiseen, koska siellä on helppo vertailla eri reittivaihtoehtojen hintoja eri päivinä. Tuntuu että useimmiten sieltä löytyy myös edullisimmat hinnat, joten harvoin enää tulee etsittyä edes muualta. Otimme varhaisen aamulennon Lontooseen, jossa meillä oli kolme tuntia aikaa suoriutua toiseen lentokoneeseen, joka veisi meidät Portoon.

Kylmä alku

Porto on Portugalin toiseksi suurin kaupunki Lissabonin jälkeen ja sijaitsee Portugalin Pohjoispuolella. Portossa meidän oli tarkoitus viettää muutama rentouttava päivä, jotta ehtisimme sulatella kaikkea tapahtunutta ja tapahtuvaa. Olimme varanneet Residencial Porto Novo -budjettihotellin Booking.comin kautta, jota käytämme muutenkin lähes aina matkaillessamme. Ajatuksena oli levätä, jotta tulevan isäntäparin tapaamiseen olisi paljon henkistä energiaa. Tarkoitus oli nauttia Portugalin auringon lämmöstä ja mahassa hyrisevästä seikkailun innosta.

Toisin kävi. Tapahtui jotain, johon emme olleet osanneet täysin varautua. Budjettihotellimme oli vanha kivirakennus, joka varmasti oli viileydessään täysi pelastus kesähelteillä. Näin talvella betonikolossi ilman minkäänlaista lämmitystä sen sijaan osoittautui jopa suomalaiselle jäätävän kylmäksi. Huoneessamme oli kiva ja iso parveke, jolle ei valitettavasti aurinko paistanut missään vaiheessa päivää. Suihkun paine oli huono, mutta onneksi lämmintä vettä tuli. (Tosin, suihkun jälkeen vesihöyry jäi seuraksemme huoneeseen, joka pahensi kylmyyden kokemista). Huolimatta mukaan otetuista lämpökerrastoista kostea kylmyys löysi luumme ja ytimemme. Onneksi hotellissa oli neljä peittoa, joten nukuttua pystyi, vaikka tuntuikin siltä kun nukkusi teltassa.

Voi olla, että olemme kermaperseitä ja tottuneet hyvään, mutta olemme ennenkin matkanneet valitsemalla halpoja vaihtoehtoja, eikä ihan näin jäätävää mestaa ollut vielä tullut vastaan. Plussana on pakko mainita kuitenkin hotellin sijainti, joka oli aivan keskustan tuntumassa, sekä todella edullinen hinta (n. 10€/naama/yö) jotka osaltaan kompensoivat kokemusta. Ja kuten sanottua; kesällä hotelli on varmasti viileydessään mitä mainioin. Sitä saa mitä tilaa, emmekä selkeästikään olleet käyttäneet tarpeeksi aikaa hotellista kirjoitettujen arvosteluiden lukemiseen. Onneksi Booking.com -sivulle oman arvostelun jättö oli todella helppoa, niin saimme kerrottua myös oman kokemuksemme tuleville talvimatkaajille.

Portosta tuli siis reissu, jossa lähdimme hotellista aamuisin kylmästä hytisten etsimään paikkaa, johon paistaisi aurinko, kunnes iltaviileän tullen palasimme hotelliin takaisin tutisemaan. Toivottua rentoutumista emme siis Portossa vietetyiltä päiviltä aivan saaneet. Kaupunki itsessään kuitenkin on äärimmäisen kaunis, ja tarjosi ihmeteltävää aamusta iltaan. Via Catarina ostoskeskus muodostui päivittäiseksi suosikkikohteeksemme ja ostoskeskuksen food courtista saimme myös edullisen ja maittavan aterian joka päivälle. Via Catarinaa lähes vastapäätä sijaitsevassa La Vie -ostoskeskuksessa joimme aamuisin lämpimiksemme edulliset kahvit (kahvi on Portugalissa todella halpaa!) ja pääsimme pesemään pyykkimme Lavandeira -itsepalvelupesulassa.

Kaikki tämä oli joka tapauksessa parempaa kuin Suomen -20c pakkanen, josta olimme hetki sitten lähteneet. Viimeisenä yönä ainoa toiveemme oli, että tulevassa kohteessamme olisi lämmin, mutta pelkäsimme, että kaikki Portugalin asunnot rakennetaan enemmän kesä- kuin talviystävälliksi. Maanantaina 9.1.2017 otimme junan Portosta Coimbraan, josta isäntäparimme Richard ja Margaret tulisivat meidät noutamaan. Porton kylmästä takaiskusta huolimatta mieltä lämmitti suuresti se, että olimme vihdoin päässeet matkaan. Olimme oikeasti vihdoin täällä.


keskiviikko 22. helmikuuta 2017

Matkalle lähdön aika


“The life you have led doesn’t need to be the only life you have.” 
- Anna Quindlen -



torstai 16. helmikuuta 2017

Matkan lähtövalmistelut

Don't look back, you're not going that way.”
-Unknown-






Molemmat olivat asuneet Helsingissä yli kymmenen vuotta ja nyt oli aika irtisanoa asunto ja muuttaa pois. Mirella oli asunut Maununnevalla neljä vuotta ennen Johanneksen muuttamista sinne ja yhdessä ehdimme asua siellä kaksi vuotta. Maununneva on rauhallinen ja metsäinen alue. Lähikauppa oli tien toisella puolella, ostoskeskus kilometrin päässä ja matka keskustaan kävi kätevästi yhdellä bussilla alle puolessa tunnissa. Helsingistä, Maununnevasta ja asunnosta luopuminen oli oma henkinen työnsä, sillä se pisti miettimään missä koti on. Onko hullua päästää irti asunnosta ja olla tavallaan koditon? Meidän varasuunnitelmamme oli omat vanhemmat, joilla on Pohjanmaan pienissä kylissä omakotitalot, joissa asua tarvittaessa. Yli kolmekymppisenä pariskuntana kotiin kokonaan muuttaminen ei kuitenkaan ole toivottu vaihtoehto, eli toisin sanoen tiesimme ottavamme suuren riskin kun marraskuussa 2016 irtisanoimme vuokrasopimuksemme ja siirsimme kirjat Johanneksen vanhempien luokse. Kun viimeisen kerran suljimme yksiömme oven ja tuijotimme tyhjää avaimenperää, tajusimme, että meillä ei ole avaimia enää mihinkään. Jännää. Hullua. Vapauttavaa.

Moni ajattelee rahan olevan este lähtemiselle. Se ei ole. Matkabudjettimme tulisi olemaan hyvin pieni: 2500euroa yhteistä rahaa (lähinnä lentolippuihin, vakuutuksiin ja mahdollisiin lyhyisiin hotellivierailuihin) sekä 2000 per naama omaa rahaa (päivittäiset ruoka- yms. kulut, joihin arvioimme menevän n. 10€/naama/päivä). Laskimme, että tällä budjetilla pärjäisimme suunnilleen puoli vuotta, ottaen huomioon että tarkoituksemme on majoittua pidemmät ajat aina ilmaiseksi. Tämä summa, ja hieman ylimääräistä onnistuttiin säästämään omasta palkasta, sekä myymällä omaisuuttamme, mutta suuri kiitos kuuluu myös sukulaisille ja heidän häälahjoilleen.

Osa-aikatyöstämme meille jäi kuukaudessa käteen 1000e - 1500e per naama. Myönnettäköön, että yksiön pieni vuokra on ollut säästämisen kannalta suurin etu, ja vaikka yksiössä asuminen oli ajoittain vaikeaa, se ei ollut niin tuskallista kuin luulisi. Ei ainakaan meille. Ihminen tarvitsee todella vähän ja se on fakta. Olemme oppineet jo ennen Suomesta poistumista, että pienet menot ja pienet tulot sopivat meille paremmin, sillä silloin tilaa vapautuu hyvinvoinnille ja läsnäolosta nauttimiselle.

Työssäkäynti 8h/päivä ja ura ei siis ollut meitä varten vaan osa-aikatyöt ja vaihtelevat työt silläkin uhalla, että menettää monenlaisia yhteiskunnallisia etuja. Toinen asia, jonka koimme lähdön kannalta tärkeäksi pohtia syvällisesti läpi oli lapsen hankkiminen, tai oikeammin hankkimatta jättäminen. Lapsi, isyys ja äitiys ovat isoja elämäntehtäviä, ja päätös lapsivapaasta elämästä on ollut yhtäaikaa helppo ja vaikea. Olemme tehneet lasten parissa elämämme aikana töitä, ja molemmat ovat todenneet, että omaan elämään lapsen hankkiminen ei sovi. Olemme kuitenkin siinä iässä, että päätös alkaa olemaan melko lopullinen, joten asiaa joutuu varmistelemaan silloin tällöin. Vanhenemme kuitenkin mieluummin katuen lapsettomuuden päätöstä, kuin sitä, että hankimme maailmaan ihmiselämän jota emme sitten jaksanetkaan kasvattaa täydellä tarmolla.

Muutama käytännön asia piti vielä hoitaa, ennen matkaan lähtöä, mutta lopulta mistään ei koitunut suurempaa vaivaa. Sähkösopimus ja netti piti irtisanoa, ja vaihtaa puhelinliittymä mahdollisimman edulliseen. Vakuutimme kalleimmat mukaan lähtevät laitteemme, ja varmistimme, että molemmilta löytyy Eurooppalainen sairaanhoitokortti. Kävimme myös molemmat hammaslääkärissä hoitamassa suuasiat kuntoon, sillä reiän paikkaaminen tai hammaskiven poisto ulkomailla ei äkkiseltään tuntunut kivalta ajatukselta. Olemme molemmat käyttäneet Kampin Megaklinikkaa jo useamman vuoden ajan, ja tälläkin kertaa saatiin hampaat kuntoon nopealla aikataululla ja kohtuuhinnalla. Mirella kävi poistattamassa muutaman epäilyttävän näköisen luomen, jotka onneksi osoittautuvat vaarattomiksi. Mirellalla on myös krooninen nuha, johon päivittäisiä reseptilääkkeitä tuli varata matkaan mukaan tarpeeksi. Teimme myös matkustusilmoituksen ulkoministeriölle, ja ilmoitimme Kelaan sekä työvoimatoimistoon lähtevämme pidemmälle matkalle pois Suomesta. Yksi vaihtoehto olisi ollut pysyä hiljaa ja nostaa Suomesta työttömyyskorvausta ulkomaillakin ollessa, mutta sellainen toimintatapa ei tuntunut hyvältä. Lopulta on helpompi elää puhtaan omantunnon kanssa.

Kourallinen tärkeimpiä ystäviä ja sukulaisia on hyvä hyvästellä, jotta ei tule tunne, että lähtövalmistelut ovat jääneet puoleen tiehen. Suosittelemme tekemään tämän lähtötyön mahdollisimman monen kanssa, sillä hampaan koloon jäävä katumus voi nakertaa hyvää oloa samoin kuin muutkin keskeneräiseksi jääneet tunteet.Vastapalvelukset, lupaukset ja velat on henkisen tasapainon kannalta oleellista viedä loppuun. Tapasimme ennen reissuun lähtöä ystäviä ja tuttuja, jotka koimme tärkeäksi hyvästellä. Joulukuun puolivälissä pidimme läksiäiset pienessä yksiössämme, teemana Suomi ja suomalaisuus. Ystävät ovatkin ehdottomasti parasta mitä jätimme lämmittämään Suomen maankamaraa.

Joulu 2016 jäi meiltä lähes täysin viettämättä, sillä käytimme kaikki joulupäivät muuttokuorman pakkaamiseen. 27.12 suljimme viimeistä kertaa oven Maununnevan asunnossamme, ja starttasimme täyden pakettiauton kanssa kohti Pohjanmaata. Veimme tavarat vanhemmillemme säilytykseen, tapasimme Pohjanmaalla asuvia sukulaisiamme ja ystäviämme, panikoimme ja hermoilimme viimeiset hetket, ja 5.1. 2017 astuimme vihdoin lentokoneeseen.